Ylöjärven kolmen sertin näyttelystä Mysli sai kolme sertiä ja oli kaksi kertaa Tuomarin paras. Lisäksi paneelissa Mysli nappasi kaksi Best In Show -titteliä.
Seuraavan kerran Myslin voi bongata Nakkilan näyttelystä 25.5.
Ylöjärven kolmen sertin näyttelystä Mysli sai kolme sertiä ja oli kaksi kertaa Tuomarin paras. Lisäksi paneelissa Mysli nappasi kaksi Best In Show -titteliä.
Seuraavan kerran Myslin voi bongata Nakkilan näyttelystä 25.5.
TUROK:n kahden sertin näyttelyssä Mysli nappasi kaksi CAGCIB-sertiä. Lisäksi Mysli valittiin tuomarin parhaaksi kissaksi. Paneelissa Mysli voitti Best In Show- tittelin.
Seuraavaksi Myslin voi nähdä Ylöjärven näyttelyssä 20-21.4.2024.
Seinäjoen näyttelyssä Mysli valmistui International Championiksi. Lisäksi Mysli valittiin tuomarin parhaaksi naaraaksi. Loppupaneelissa Mysli esiintyi upeasti, muttei tällä kertaa napannut Best In Show -titteliä. Seuraavan kerran Myslin voi tavata Siuntion näyttelyssä lauantaina maaliskuun alussa.
Myslille suunnitellaan pentuja tälle vuodelle, joten teetimme viralliset terveystutkimukset. Sydänultrassa Myslin sydän todettiin täysin terveeksi. FIV ja FELV olivat negatiiviset. Mysli on muutoinkin terve ja iloinen kissa, joten tästä on hyvä jatkaa pentusuunnitelmia.
Suomen Kissaliitto ry on julkaissut vuoden kissat 2023 tulokset. Mysli oli kategoriassa 4 nuorten luokan paras devon rex vuonna 2023 pisteillä 370,3000. Kategorian 4 nuorten luokassa Mysli sijoittui 13:ksi.
Recce Podin kissat menestyivät muutenkin tilastoissa mainiosti. Nuorten devon rex -kissojen toiseksi sijoittui Myslin jälkeen SE*Recce Pod Racoonia 2.0 Happymiau pisteillä 330,2200. Onnittelut myös koko 4. kategorian parhaalle kastraattinaaraalle SW22 SP SE*Recce Pod Sherian Grace Cadoria DSM.
Karkkilan tuplanäyttelystä saatiin kaksi CACIB:a. Näyttää siltä, että Myslillä voisi olla mahdollisuus nousta International Champion -luokkaan vielä tämän kevään aikana.
Mysli valmistui TUROK:in tuplanäyttelyssä Championiksi 26.11.2023 saaden CAC:n ja CACIB:n.
YkkösKissojen järjestämässä näyttelyssä 24.9.2023 Mysli sai Tuomarin Paras -arvioinnin ja paneelissa Best In Show -palkinnon. Nyt Myslillä on kaksi Best In Showta nuorten luokassa. Seuraavan kerran Myslin voi nähdä Kuopion näyttelyssä 8.10.2023.
Syyskuussa PIROKin näyttelystä ja ERY-SYDin näyttelystä Myslille tuli molemmista Tuomarin Paras -tulos.
Myslin näyttelypäivä sujui Karkkilassa upeasti. Mysli sai kaksi sertiä, Best In Varietyn, Tuomarin Parhaan sekä lopuksi vielä Best In Show-tittelin!
Mysli valittiin loppupaneelissa kategorian 4 nuorissa näyttelyn parhaaksi. Olen superinnoissani Myslin upeasta sijoituksesta.
Seuraavan kerran meidät voi bongata Tampereen lemmikkimessujen yhteydessä pidettävästä kissanäyttelystä 2.-3.9. Messu- ja urheilukeskuksesta.